Come on, step in to the stable

Bairdonista

Bairdon sijaitsee keskellä virtuaalista Ison-Britannian saarta, Staffsin kreivikunnassa. Täältä on lyhyt matka kaikkialle saarella, Lontooseenkin vain 140 mailia. Muualle Eurooppaan on helppo matkustaa, junalla tai lautalla pääsee Ranskan kautta kätevästi minne vain. Staffsin kreivikunta ja varsinkin Bairdonin lähialue on hyvin maatalousvoittoista. Maatalous on muokannut kreivikuntaa ja sen ilmiasua satoja vuosia ja pellot ovatkin vallanneet suurimman osan kreivikuntaa jättäen vain vähän tilaa kaupungielle, kylille ja metsille. Onnekkaasti tallimme sijaitsee lähellä kreivikunnan suurinta yhtenäistä metsää, jonne on mukava tehdä maastoretkiä ja vaelluksia.

Bairdonin tila on alun perin perustettu tavalliseksi herraskartanoksi 1600-luvulla ja jo alusta alkaen siellä on ollut paljon englannin aateliston hevosia. Kartanoa vuokrattiin pariksi vuodeksi kerrallaan ja jokainen uusi vuokraaja toi tilalle omat hevosensa asumaan ja elämään. 1800-luvulla kartanon osti rikas aatelisrouva. Hän alkoi kasvattamaan tilalla englantilaisia puoliverisiä, kilpailuttaen hevosiaan ahkerasti niin Iso-Britanniassa kuin muuallakin Euroopassa. Hän jatkoi kasvatustyötään kuolemaansa saakka.

Aatelisrouvan perikunta jatkoi hevosten kasvattamista niin kuin parhaiten taisivat. Lopulta heidän kuitenkin täytyi myydä tila – sotien tuomat taloudelliset tappiot eivät antaneet vaihtoehtoa. Kartano, tila ja hevoset myytiin sillä ehdolla, että kasvatustyötä jatketaan ja hevosista pidetään hyvää huolta.

1900-luvulla kartano ja tila vaihtoivat tiheästi omistajaa, mutta tallimestarin ja muiden tallityöntekijöiden ansiosta vanhan rouvan perikunnan vaatimukset pysyivät ja hevosten kasvatustyö jatkui. Päivääkään ei talli ollut ilman hevosia. Viimein 1970-luvulla tilan osti kunniakas herrasmies, joka piti tilaa hyvässä hoidossaan halvaantumiseensa saakka. Tällöin, vuonna 2009 tila siirtyi weemille, joka jatkaa hevosten kilpailuttamista ja kasvattamista kunniakkaasti aatelisrouvan jalanjäljissä.

Photo © Freedigitalphotos.net

Talli


© Jenni-Maria

Bairdonin talli on kokenut täysremontin 2000-luvulla, joilloin se modernisoitiin vastaamaan nykypäivän urheiluhevosten tarpeita. Tallissa on 50 karsinaa, kaksi pesukarsinaa, tallitupa, toimisto, kaksi satulahuonetta ja rehuvarasto.

Karsinat

Tallissa on erotettu erikseen tammapuoli ja oripuoli, mahdollisuuksien mukaan tammoja ei kuljeteta orien puolen kautta tai pestä niiden pesukarsinassa. Molemmilla puolilla on 25 karsinaa. Karsinat ovat tilavia ja soveltuvat myös suuremmille hevosille. Jokaisessa karsinassa on juoma-automaatti ja ruokakaukalo, kuivikkeena Bairdonissa käytetään purua. Karsinoiden seinät ovat pääosin lautaa, mutta karsinoiden välissä on katosta alaspäin metrin korkuinen kalteriseinä, jotta hevoset voivat paremmin seurustella toistensa kanssa. Karsinoissa on liukuovet ja niissä on kaksi koukkua sekä metallinen tanko talliloimelle. Muut hevosten varusteet säilytetään satulahuoneissa, jotta käytäville jää tilaa kulkea.

Satulahuoneet, tallitupa ja toimisto

Satulahuoneita on tallissa kaksi ja niissä jatkuu tamma-ori-jaottelu. Satulahuoneissa säilytetään nimensä mukaisesti satulat, mutta myös hevosten harjat, suojat, loimet ja muut tavarat. Niissä säilytetään myös kaikkien hevosten yhteiset varusteet, kuten kaviovahat, saippuat ja letityskumilenkit.

Tallitupa on tarkoitettu tallihenkilökunnan virkistyspaikaksi, ei vieraiden oleskeluun. Tallituvassa staffi voi juoruilla teekupin ääressä, ruokailla ja peseytyä. Tuvassa on suihku ja wc sekä pieni keittonurkkaus. Täällä he pitävät omat tavaransa, myös arvoesineensä, mistä syystä ovi pidetään aina lukossa ja vain henkilökuntalaisilla on sinne avain.

Toimiston ovi sen sijaan on auki aina, kun tallikin on auki. Siellä tallinomistaja järjestelee kilpailuja, sumplii tilikirjoja ja rentoutuu erossa tallin melskeestä. Toimistossa on vieraille avoimet saniteettitilat ja siellä kasvattien ostajat voivat nauttia kupin kuumaa ennen pitkää matkaa kotiin uuden varsan kanssa.

Tallialue ja ympäristö


© Jenni-Maria

Tarhat ja laidunnus

Photos © Freedigitalphotos.net

Heti tallirakennuksen takana on 20 lauta-aidattua maapohjaista tarhaa. Niissä hevoset saavat oleskella niin paljon kuin säät ja ohjelmat mahdollistavat. Kevätilmojen lämmetessä, lumien sulettua hevoset pääsevät myös muutamiksi tunneiksi tai päiviksi kerrallaan kahdelle isommalle laitumelle, joista toinen sijaitsee lautatarhojen takana ja toinen lähellä maastoesterataamme. Laitumille hevoset pääsevät lumien tuloon asti, joinakin vuosina ne laiduntavat vielä joulukuussakin. Hevoset tarhataan kahden tai kolmen hevosen pareissa, jotka pyritään pitämään samoina aina. Tammat tarhataan tammojen kanssa ja orit orien, emmehän halua vahinkovarsoja.

Ratsastusalueet

Tallialueella on suuret harjoituskenttä ja harjoitusmaneesi, joilla pääasiassa ratsastusharjoitukset tehdään. Tilanpuutteen yllättäessä harjoitukset voi ratsastaa myös kilpailukentällä tai –maneesissa, jotka sijaitsevat vierekkäin ja ovat hieman pienemmät kuin harjoituskäytössä olevat kaverinsa. Kilpailuissa verryttelyalueena pidetään aina harjoittelukenttää, joka pysyy sulana ympäri vuoden maansisäisten lämmitysputkien ansiosta. Tallikartassa näkyvissä varastoissa säilytetään estekalustoa ja kouluaitoja.

Bairdonissa voi ratsastaa muuallakin kuin vain kentällä tai maneesissa, meillä on muutaman sadan kilometrin verran merkittyjä maastoreittejä. Reiteistä löytyy niin pieniä polkuja nummilla kuin isompia kärryteitä läheisen kylän ympäristössä. Eräs reiteistä on maastoesterata, jota hyödynnetään paljon järjestämällä kaikille avoimia maastoesteratsastuskilpailuja sekä kenttäkilpailuiden maastoesteosioita. Lisäksi siellä totta kai harjoitetaan tallin omia kenttä- ja maastoestehevosia.

Guinevere DON vauhdissa maastoesteradalla. Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.

Tulossa:
Pohjapiirros maastoesteradasta

Koodaus, tekstit ja kuvat ellei toisin mainita © weem
Luvaton kopiointi on rikos.