Daftomor
• etusivu • esittely • hevoset • toiminta • muuta

Maugrim PB VH-61410



© Elk Run Farm


Virallinen nimi Maugrim PB
Sukupuoli ori
Rotu holstein
Säkäkorkeus 166cm
Väri
Syntynyt 19.03.2009*
Painotus estepainotus
Koulutustaso Int II, 160cm
Kasvattaja Skurvash
Omistaja Daftomor
Saavutukset
*Katso ikääntyminen alhaalta!


Maugrim alias Mamu on yleisesti tunnettu tallilaisten keskuudessa loppumattomasta temperamentista ja arvonsa tuntevasta käyttäytymisestä. Aloittelijat saavat näpeilleen ja kokeneetkin saavat olla tarkkana, ettei ori keksi mitään hassunhölmöjä tempauksiaan. Käyttäytyminen lähentelee koulunumero seiskaa ja esteiden pompahtelu kymppiä.

Usein Maugrimin näkee karsinassaan haaveilemassa ja tirkistelemässä välillä tammojen suuntaan. Välillä tamman tullessa lähelle sen karsinaa voi kuulua vähän kolinaa ja hirnumista, muuten ori osaa olla oikein siivosti. Muista oreista ei herra liiemmin välitä ja nämä saavatkin korvien luimisteluja osakseen, elleivät tajua pysyä kauempana. Hoitaja tulee. Yleensä viimeistään siinä vaiheessa Maugrim painaa korvat luimuun ja vilauttaa hampaitaan. Jos hoitaja ei säikähdä, ori päästää harmistuneen pärskähdyksen ja jos säikähtää, alkaa Maugrim luimistella enemmän ja esittää vihaista. Jos siitä ei välitä, ori käyttäytyy nätisti ja antaa harjata kaikessa rauhassa nauttien itsekin. Maugrimin ollessa kenkulla päällä se kannattaa sitoa kiinni, tai voi tulla hampaanjäljet takamukseen kavioiden puhdistuksen ajaksi. Muulloin ori seisoskelee kiltisti paikallaan ja antaa putsata kaviotkin. Mahasta pitää harjata varovaisemmin, muuten Maugrimille kelpaavat melkein millaiset harjanvedot tahansa. Jouhet saa selvitellä miten parhaaksi näkee, mutta jos siihen tuhrautuu oriin mielestä liikaa aikaa, niin kannattaa suosiolla lopettaa.

Satulavyö kannattaa kiristää hiljalleen, Maugrim osoittaa muuten mieltään polkemalla lattiaa. Suitset saa päähän helposti ja korvatkin kääntyvät heti höröön - "Mitä, häh? Mennäänkö me ulos? Jess.". Suojatkin menevät helposti koipiin ja ori alkaa vihdoin käyttäytyä. Taluttaessa herra tulee innokkaasti vierellä ja meinaa välillä mennä liiankin kovaa, mutta kuuntelee kyllä, jos kieltää napakasti. Laitumelta haettaessa voi saada osakseen pari ilkeää silmäystä, muuten Maugrim osaa kyllä käyttäytyä. Kentälle päin mennessä ori voi ottaa pari raviaskelta, mutta suostuu tulemaan rauhallisemminkin.

Selkään noustessa ori seisoo kiltisti paikallaan ja ihailee kenttää katseellaan. Heti kun ratsastaja on istahtanut selkään, Maugrim tahtoisi päästä liikkeelle, eikä voi kertakaikkiaan ymmärtää, miksi pitäisi kiristää satulavyö ja säätää jalustinhihnat, eikö niitä saa vauhdissa säädettyä...? Oriin käynti on reipasta ja toisinaan vähän nykivää. Maugrim ei malttaisi odottaa pääsevänsä hommiin ja jos kyydissä vain istuu, ori voi siirtyä oma-aloitteisesti raviin. Alkulämmittelyn aikana kannattaa tehdä paljon taivutuksia, voltteja, kiemurauria ymv. että ori varmasti kuuntelee, eikä keksi, että reippaampi vauhti ei olisi pahitteeksi. Alkuun Maugrim voi olla vähän jäykkä, mutta erilaisten tehtävien jälkeen lämpenee nopeasti. Raviin riittää pelkästään pieni kehotus. Oriin ravi on reipasta ja suhteellisen tasaista. Jos ratsastajana ei ole tarpeeksi kokenut hevosihminen, Maugrim kulkee kaula pitkänä ja suorana kuin lauta. Jos ratsastaja on heti tunnin alussa saanut herran kunnolla kuuntelemaan itseään, ori tosiaan kuuntelee koko ajan korvat luimistettuina ja temmon hidastuksetkin sujuvat, mikä on jo sinänsään melkoinen saavutus. Aloittelijoita ei kannata Maugrimin selkään istuttaa. Potkaisu kylkiin ja ori kavahtaa suoraan laukkaan, vaikka lapsirukan idea olisikin ollut vain saada herra kävelemään. Voltit tahtovat välillä kovan vauhdin vuoksi laajentua kymmenestä metristä reiluun viiteentoista metriin, mutta hyvä ratsastaja saa oriin kyllä taipumaan pienemmälläkin ympyrällä. Maugrimin laukka on reipasta ja välillä meno meinaa äityä kaahailuksi, jos ei tee puolipidätteitä parin laukka-askeleen välein. Kun ori on kerran päässyt vauhtiin, sitä ei noin vain hidastetakaan, vaan tarvitaan paljon pidätteitä ja voltteja. Koulua herra vääntää kyllä hyvin, ongelmia tuottavat oikeastaan vain koottu ravi ja muut tehtävät, joissa pitäisi mennä hitaammin, kuin ori itse tahtoisi. Muuten ori kuuntelee hyvin ja lisätty laukka taitaakin olla Maugrimin bravuuri. Yleensä ori kiihtyy jo pienilläkin esteillä ja pomppaa vähän turhan korkealta ihan silkasta hyppäämisen ilosta, joten se tarvitsee urhean pilotin selkäänsä. Välillä ori tahtoo mennä niin kovaa, että puomit kolisevat, jolloin kannattaa alkaa jo rauhoittelemaan sitä. Maugrim pomppaa taitavan ratsastajan kanssa ratana jopa 160-senttisiä. Erityisesti uusinnoissa poika on haka, lähinnä vauhdin vuoksi. Pukittelemaan tai ryöstämään ori ei kuitenkaan ryhdy, vaan pysyy käsissä, vaikka kuumuukin melkoisesti. Maastossa ori on vielä vähän reippaampi, eikä kannata hypätä maastoesteitä ainakaan ratana kovin paljoa, ellei ole mukana ratsastaja, jonka Maugrim tuntee, muuten se kuumuu niin, että hyvä jos hallittua saa. Muuten ori käyttäytyy hyvin ja ratsastuksen jälkeen tulee yleensä vastaukseksi pieni hörähdys, ennen kuin se alkaa taas käyttäytyä machosti. "Pelkäätkö mua? Et? En usko. No, pelkäätkö? Höööhh.". Loppukäynnit sujuvat jo melko rauhallisesti, eikä Maugrim viitsi enää yrittääkään temppuilla, tamman kävellessä kentän ohi voi tulla pieniä tanssiaskeleita, muuten tulee ihan kiitettävää käyttäytymistä.

Pesemisestä Maugrim ei kamalasti tykkää, vaan väistelee sieniä ja muita pesuvälineitä niin hyvin kuin osaa. Sen sijaan uitosta ori on innoissaan ja suorastaan rynnistää veteen. Mutta muuten vesi saa nenännyrpistykset osakseen.

Kuljetus sujuu useimmiten hyvin ja Maugrim suorastaan rakastaa sitä tietäen, että nyt mennään varmaankin kisoihin. Kuljetuksen aikana ori ei yritäkään rettelöidä tai luimia, vaan menee reippaasti sisään traileriin ja ulos trailerista. Kilpailuissa ori hirnuu joka suuntaan ja on pakko nähdä ihan kaikki, niin että kaikki yrmyilykin unohtuu siihen paikkaan. Jopa oriit saavat osakseen ystävällisiä hörähdyksiä ja Maugrim onkin luultavasti kilpapaikkojen äänekkäin hevonen. Radalla ori antaa parastaan ja esiintyy yleisölle pärskähdellen ylpeästi. Kaikki hoitotoimenpiteetkin sujuvat paremmin, kun ori ei välitä esittää kiukkuista, vaan keskittyy ajatuksissaan tarkastelemaan kisapaikkaa. Tamman kulkiessa ohitse Maugrim voi alkaa vähän reuhtoa ja hirnahtelemaan perään, mutta talttuu nopeasti.

Muuten Maugrim on kiltti ja tutuille ihmisille erittäin kiltti ja yhteistyöhaluinen, eli taitaa se sittenkin mennä tuttujen arvostelun mukaan käyttäytyminen kymppi ja ratsastettavuus kymppi.
© waaqdaaq

i. Ch Sinistrari PB
ERJ-I
ii. Gawain GER
ERJ-II,YLA 2
iii. Mournful Ode evm
iie. Gomorrah Morphism evm
ie. Chevy Impala '67
ERJ-I
iei. Suicide Me evm
iee. Rovnatt evm
e. Passion Ball SWA
ERJ-I, YLA2
ei. Carlito's Way eii. Carlito evm
eie. Tarantella evm
ee. Paranoia eei. Paradise evm
eee. Weltwide evm

...
...
...
...
...
...

...
...
...
...
...
...
...

KOULURATSASTUSKILPAILUT
pvm // kutsu // jaos // luokka // sijoitus
01.08.2009 // kutsu // krj // Int I // 3/19
03.08.2009 // kutsu // krj // Int I // 2/23
07.08.2009 // kutsu // krj // Int I // 3/23
24.08.2009 // kutsu // krj // Int II // 4/40
27.08.2009 // kutsu // krj // Int I // 6/40
27.08.2009 // kutsu // krj // Int I // 4/40
29.08.2009 // kutsu // krj // Int I // 5/40

ESTERATSASTUSKILPAILUT
pvm // kutsu // jaos // luokka // sijoitus
01.09.2009 // kutsu // erj // 160cm // 3/30
02.09.2009 // kutsu // erj // 160cm // 5/30
03.09.2009 // kutsu // erj // 160cm // 2/30
05.09.2009 // kutsu // erj // 160cm // 2/30
19.08.2009 // kutsu // erj // 140cm // 1/14
19.08.2009 // kutsu // erj // 160cm // 3/13
07.08.2009 // kutsu // erj // 140cm // 7/100
10.08.2009 // kutsu // erj // 150cm // 6/100
10.08.2009 // kutsu // erj // 140cm // 4/26
29.08.2009 // kutsu // erj // 150cm // 1/40
30.08.2009 // kutsu // erj // 140cm // 3/40
01.09.2009 // kutsu // erj // 150cm // 1/40
02.09.2009 // kutsu // erj // 150cm // 1/40
26.08.2009 // kutsu // erj // 150cm // 5/40
27.08.2009 // kutsu // erj // 160cm // 2/40
25.09.2009 // kutsu // erj // 150cm // 1/30

MUUT KILPAILUT
pvm // kutsu // jaos // luokka // sijoitus
00.00.200? // kutsu // jaos // luokka // 00/00
00.00.200? // kutsu // jaos // luokka // 00/00
00.00.200? // kutsu // jaos // luokka // 00/00
00.00.200? // kutsu // jaos // luokka // 00/00

JÄLKELÄISET
NIMI on/ei ole jalostuskäytössä. Ori/tamma ottaa vastaan RODUT. Jos NIMI kiinnostaa varsasi isäksi/emäksi, ota yhteyttä mailiin!

Syntynyt // Skp. Nimi // Emä/isä // omistaja
00.00.2008 // o/t. Nimi // emä/isä // omistaja
00.00.2008 // o/t. Nimi // emä/isä // omistaja
00.00.2008 // o/t. Nimi // emä/isä // omistaja
00.00.2008 // o/t. Nimi // emä/isä // omistaja

Kuulumisia

Ikääntyminen

3 vuotta - 26.04.2009






Ulkoasun © Mette- tekstien © Daftomor - Leiskan kuvan © ottaja ei halunnut nimeään mainittavan (lupa kysytty kirjallisesti!)
!Tämä on virtuaalihevonen - This is a sim-game horse!