Nerian Yashica
|
Luonne
Nerian Yashica on pirteä ja iloinen ponitamma. Se on sympaattinen ja reipas. Tästä voimmekin päätellä tamman olevan myös kiltti. Yashica pitää jokaisesta ihmisestä ja luottaa kaikkiin. Se on aina korvat pystyssä tutkimassa ja kuuntelemassa asioita. Ponilla on suuri sydän. Energisyytensä vuoksi tamma voi toisinaan sählätä myös hieman liikaa, ja astua vaikka vahingossa varpaillesi. Tamma yrittää kuitenkin aina miellyttää ihmisiä. Ratsastaessa ponilta ei vauhtia puutu, ja joudutkin usein hieman jarruttelemaan sitä. Poni pitää myös saada kunnolla kuulolle jotta se oikeasti työskentelee, eikä vain jolkota menemään silkasta ilosta. Ciia on herkkä ja siksi se saattaakin stressata uusia tilanteita tai puskassa vaanivia mörköjä. Tällöin ihmisen rauhallisuus ja ponille puhuminen, rauhoittavat sitä. Yashica on loistava kilpakumppani, joka opettaa ratsastajaansa ja yrittää kilpailuissa parhaansa!
Yashica on rauhallinen ja kiltti. Sitä ei tarvitse sitoa karsinassa kiinni vaan se seisoo paikallaan ja nauttii hoitotoimenpiteistä. Ciian talutusnarun päähän voi laskea myös aloittelevat hoitajat, tamma meinaan on kiltti ja kävelee vain nätisti vierellä. Yashicalta löytyy myös säpsyilypuoli, ja se saattaa olla hermostunut jos ulkona myrskyää ja pressut lepattaa tuulessa. Silloin se voi olla hieman rauhaton taluttaa ja se steppaa puolelta toiselle. Pahaa tamma ei kuitenkaan tarkoita. Se ei ole ikinä purrut ihmistä. Ciian hurjin teko on korvien luimistaminen, joka on hyvin tuttu näky satulavyötä kiristäessä. Yashica on myös kova kuopimaan jos sillä käy aika pitkäksi ja se odottaa huomiota. Muiden pienten ponien tapaan myös Ciia on perso herkuille ja se kyllä osaa etsiä ne taskuista. Tammalla ei ole mitään herkkiä kohtia vaan sitä saa harjata ihan rohkeasti joka puolelta. Kaviot tamma nostaa nätisti ja ei tarvitse pelätä mitään kummempia temppuja. Myöskin satulointi ja suitsiminen sujuu kivuttomasti ja vaivattomasti. Ciia on helppohoitoinen ja käyttäytyy usein mallikelpoisesti.
Suku
i. VIR MVA Ch Doc Holliday
KTK-II, KRJ-II, YLA2 |
ii. Dr Knowhow evm
nf, sk. 145cm, musta |
iii. PP's Knowledge evm
nf, sk. 142cm, mrn |
iie. Damiana evm
nf, sk. 144cm, m |
ie. Holla Up evm
nf, sk. 135cm, punaruunikko |
iei. Hollow's Adrian evm
nf, sk. 145cm, tprn |
iee. Juliette evm
nf, sk. 146cm, trn |
e. Ch Yellowhammer
KTK-III, KRJ-II |
ei. Nightswimmer evm
nf, sk. 145cm, rautias |
eii. Willoway Mark evm
nf, sk. 139cm, ruunikko |
eie. Ava evm
nf, sk. 144cm, tummanruunikko |
ee. Yellow One evm
nf, sk. 139cm, rautias |
eei. Berridge Orlando evm
nf, sk. 143cm |
eee. Dyazminda evm
nf, sk. 132cm, tummanruunikko
|
Sukuselvitys tulee mahdollisimman pian
Jälkeläiset
Sijoitukset
| KRJ x 53 (sijoituksia) |
KRJ x 89 (kilpailuja yht.) |
16.01.2012 - kutsu - Vaativa B - 3/50
13.01.2012 - kutsu - Vaativa B - 3/50
22.12.2011 - kutsu - Vaativa B - 3/50
22.07.2011 - kutsu - Helppo B - 4/40
21.07.2011 - kutsu - Helppo B - 4/40
15.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 36/50
14.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 17/50
13.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 34/50
12.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 5/50
11.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 34/50
10.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 13/50
09.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 2/50
23.12.2010 - kutsu - Vaativa B - 2/30
22.12.2010 - kutsu - Vaativa B - 2/50
21.12.2010 - kutsu - Vaativa B - 21/50
20.12.2010 - kutsu - Vaativa B - 31/50
19.12.2010 - kutsu - Vaativa B - 37/50
18.12.2010 - kutsu - Vaativa B - 46/50
29.11.2010 - kutsu - Vaativa B - 1/30
29.11.2010 - kutsu - Vaativa B - 4/30
28.11.2010 - kutsu - Helppo C - 4/60
27.11.2010 - kutsu - Helppo C - 25/60
27.11.2010 - kutsu - Helppo C - 45/60
26.11.2010 - kutsu - Vaativa B - 1/30
26.11.2010 - kutsu - Vaativa B - 4/50
26.11.2010 - kutsu - Vaativa B - 1/50
25.11.2010 - kutsu - Vaativa B - 37/50
25.11.2010 - kutsu - Vaativa B - 9/50
24.10.2010 - kutsu - Vaativa B - 4/40
23.10.2010 - kutsu - Vaativa B - 5/40
22.10.2010 - kutsu - Vaativa B - 2/40
13.10.2010 - kutsu - Helppo A - 1/50
13.10.2010 - kutsu - Vaativa B - 30/60
12.10.2010 - kutsu - Vaativa B - 44/60
11.10.2010 - kutsu - Vaativa B - 5/60
10.10.2010 - kutsu - Vaativa B - 19/60
10.09.2010 - kutsu - Vaativa B - 6/40
06.09.2010 - kutsu - Vaativa B - 4/50
05.09.2010 - kutsu - Vaativa B - 9/100
03.09.2010 - kutsu - Vaativa B - 5/50
01.09.2010 - kutsu - Vaativa B - 3/70
31.08.2010 - kutsu - Helppo C - 2/80
30.08.2010 - kutsu - Vaativa B - 5/100
30.08.2010 - kutsu - Vaativa B - 5/80
25.08.2010 - kutsu - Vaativa B - 1/50
|
19.01.2012 - kutsu - Vaativa B - 3/50
20.12.2011 - kutsu - VaB - 4/277 (KRJ-CUP!)
11.09.2011 - kutsu - Vaativa B - 4/50
13.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 10/50
12.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 39/50
11.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 27/50
10.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 20/50
08.07.2011 - kutsu - Vaativa B - 5/50
30.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 3/50
29.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 35/50
28.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 32/50
27.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 12/50
26.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 12/50
25.06.2011 - kutsu - Helppo A - 1/50
24.06.2011 - kutsu - Helppo A - 2/50
23.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 4/30
21.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 3/30
19.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 30/40
18.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 27/40
17.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 26/40
16.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 16/40
15.06.2011 - kutsu - Vaativa B - 6/40
24.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 7/60
23.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 5/60
22.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 43/60
21.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 35/60
20.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 57/60
19.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 3/40
15.02.2011 - kutsu - VaB - 12/115 (KRJ-CUP!)
15.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 5/50
14.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 2/50
13.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 8/50
12.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 2/50
12.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 2/50
12.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 4/50
12.02.2011 - kutsu - Vaativa B - 1/50
04.01.2011 - kutsu - Vaativa B - 9/99
03.01.2011 - kutsu - Vaativa B - 99/99
02.01.2011 - kutsu - Vaativa B - 28/99
01.01.2011 - kutsu - Vaativa B - 15/99
30.12.2010 - kutsu - Helppo A - 5/60
28.12.2010 - kutsu - Helppo A - 3/60
28.12.2010 - kutsu - Helppo A - 6/60
27.12.2010 - kutsu - Helppo A - 3/60
|
Nerian Yashica oli mukana 15.01.2012 KRJ:n laatuarvostelutilaisuudessa !
18 (6+6+6) + 41 + 25 + 10 + 7,5 = 101,5p. ~ KRJ-I !
|
© kuvaajaa ei halua nimeään mainittavan
Valmennukset & päiväkirja
11.12.2011, kouluvalmennus - valmennuspaikkana Jefton Ponies, valmentajana ksuvi
Kommentti: Aloitimme valmennuksen tehokkailla alkuverryttelyillä, joiden aikana taivuteltiin, käänneltiin ja väänneltiin hevosta moneen suuntaan. Kun Ciia oli varmasti lämmennyt ja kuunteleva, aloitimme itse valmennuksen. Valmennuksen aiheena oli perus taivutukset. Aloittelimme käynnissä normaalisti uraa pitkin avotaivutuksessa, mutta kulmiin ulkotaivutukset, jotta pääsisitte kulmiin liioitellunkin selvästi. Päätysivuissa piti aina suorittaa ravissa pääty-ympyrä niin, että poni varmasti venyttää ja pidentää askeltaan. Ravin tulisi olla nopeaa harjoitusravia, muttei kuitenkaan keskiravia! Suloinen Ciia suoriuitui tehtävästä leikiten ja muutaman kierroksen jälkeen vaihdoimme askellajin raviin. Tässä askellajissa tuli hieman ongelmia vauhdin kanssa, sillä Ciia olisi halunnut mennä kovempaa ja suorana, kun taas ratsastaja vaati hyvää ja selkeää ravia avotaivutuksessa. Pääty-ympyrä suoritettiin laukassa, joka oli myöskin tavallista nopeampaa, jotta poni ei vain köpöttelisi vaan laukkaisi oikeasti kunnolla. Suoritimme saman harjoituksen vielä laukassa ja nopeasti ratsukko saikin sen näyttämään siltä kuin se pitäisi. Valmennus meni hienosti ja vaikka asiat olivatkin aika helppoja pitää muistaa, että kertaus on todellakin opintojen äiti.
03.12.2011 - kuulumisia - matkalla laatuarvosteluun
Yashicasta on kasvanut upea ponitamma. Se on sijoittunut KRJ:n alaisissa kouluratsastuskilpailuissa yhteensä 48 kertaa ja yksi näistä on KRJ-CUPin sijoitus. Nyt tamma on kisaeläkkeellä ja painottuu enää siitostamman uraansa sekä tietysti mielenvirkistykseksi kiertelemme pikkukisoissa Ciian kanssa vielä. Yashican molemmat vanhemmat ovat KRJ-palkittuja ja tarkoitus olisi tamman kanssa jatkaa samaa linjaa. Nyt kun tarvittavat sijoitukset on kasassa ja jälkeläisnäyttöäkin löytyy, on laatuarvostelu ajankohtainen. Tarkoitus onkin ilmoittaa Ciia tammikuun KRJ:n laatuarvostelutilaisuuteen. Joskus tulevaisuudessa poni pääsee myös yleislaatuarvosteluun. Tällä hetkellä tammalla on kolme varsaa ja tarkoitus olisi periyttää näitä kouluratsun lahjoja eteenpäin vielä muutaman varsan verran.
17.10.2011 - kuulumisia - koulutreeniä vesisateessa
Ulkona oli kylmä ja ikävä viima ja kaikenlisäksi satoi taivaan täydeltä. Maneesin ollessa korjauksessa, jouduimme menemään kentällä. Ratsastaja oli huonolla tuulela huonosta ilmasta, eikä tammakaan siitä nauttinut. Se kuitenkin yritti piristää minua työskentelemällä rehellisesti ja yritti vastata jokaiseen apuuni. Alkutunnista poni oli hieman turhankin säikky ja innokas ja touhu meinasi mennä sähläilyksi. Siirtymisillä ja keskittymistä vaativilla harjotteilla sain tamman kuitenkin kuuntelemaan itseäni. Treenasimme laukannostoja kiemurauralla sekä pohkeenväistöä. Yashica astuu kyllä nätisti ristiin käynnissä, mutta työstimme erityisesti ravipohkeenväistöä. Treenin jälkeen ratsastaja oli paremmalla tuulella kiitos hyvin käyttäytyneen ponin. Treenin jälkeen pesin kuraisen ponin ja hemmottelin sitä omenoilla.
26.02.2011, kouluvalmennus - valmennuspaikkana Jefton Ponies, valmentajana unni.
Kommentti: Aloitimme valmennuksen tehokkailla alkuverryttelyillä, joiden aikana taivuteltiin, käänneltiin ja väänneltiin hevosta moneen suuntaan. Kun Ciia oli varmasti lämmennyt ja kuunteleva, aloitimme itse valmennuksen. Valmennuksen aiheena oli perus taivutukset. Aloittelimme käynnissä normaalisti uraa pitkin avotaivutuksessa, mutta kulmiin ulkotaivutukset, jotta pääsisitte kulmiin liioitellunkin selvästi. Päätysivuissa piti aina suorittaa ravissa pääty-ympyrä niin, että poni varmasti venyttää ja pidentää askeltaan. Ravin tulisi olla nopeaa harjoitusravia, muttei kuitenkaan keskiravia! Suloinen Ciia suoriuitui tehtävästä leikiten ja muutaman kierroksen jälkeen vaihdoimme askellajin raviin. Tässä askellajissa tuli hieman ongelmia vauhdin kanssa, sillä Ciia olisi halunnut mennä kovempaa ja suorana, kun taas ratsastaja vaati hyvää ja selkeää ravia avotaivutuksessa. Pääty-ympyrä suoritettiin laukassa, joka oli myöskin tavallista nopeampaa, jotta poni ei vain köpöttelisi vaan laukkaisi oikeasti kunnolla. Suoritimme saman harjoituksen vielä laukassa ja nopeasti ratsukko saikin sen näyttämään siltä kuin se pitäisi. Valmennus meni hienosti ja vaikka asiat olivatkin aika helppoja pitää muistaa, että kertaus on todellakin opintojen äiti.
22.01.2011, kouluvalmennus - valmennuspaikkana Untamala
Kommentti: Tuo suloinen pari saapui maneesiin hyristellen ulkona paukkuvaa pakkasta. Ensin Ipsu lämmitteli Ciiaa pitkin ohjin vapaasti, jonka jälkeen ponin ollessa vetreä ja valmis alkoi se varsinainen ratsastus. Ohjat kerättiin ja tamma keräsi alleen nätin käynnin, joka oli nopeatempoista mutta sulavaa. Käskin Ipsun tekemään voltteja samalla kääntäen ponin päätä aina ympyrän keskelle. Pää kääntyi hyvin sivulle, joskus Ciia kääntyi silti itsekin ympyrän keskelle. Sitten käskin ratsukon raviin. Ciian ravi oli pehmeää ja eteenpäin rullaavaa. Jopa kevyessä istunnassa Ipsu näytti istuvan vaivatta. Hän osasi hallita poniaan koko ratsastuksen ajan, joskus silti vaikeuksiakin tuli. Ipsu ravasi maneesin keskihalkaisijalle, pysäytti tamman, ja teki peruutuksen, kunnes lähti taas ravaamaan. Ciia heitti parit ilopukit, kunnes siirryttiin laukkaan. Laukan nosto tuotti pieniä vaikeuksia, mutta pienen kannustuksen jälkeen sekin nousi, nätisti! Laukatessa komensin Ipsua kääntämään tamman päätä vuorotellen oikealla ja vuorotellen vasemmalle. Käskin parin tehdä laukkaympyröitä, jotta askeleet näyttäisivät hieman paremmalta - koska laukka alkoi tippua köpöttelyksi. Loppuverryttelyjen aikana tamma puuskutti ja huohotti, mutta saatuaan kiitokset se asteli pitkin ja rauhallisin askelin viimeiset käynnit. Lopuksi minä vielä kehuin valjakon yhteistyötä ja ihmettelinkin, miten hyvin Ipsu poniaan käsitteli. Tästä parista tulisi vielä jotain!
01.06.2010 - kuulumisia - Nerian Yashica vaihtaa omistajaa
Tänään allekirjoitin kauppakirjat tästä suloisesta tammasta. Nerian Yashica on siis Nerianin ja Heinin kasvatti. Se on koulusuvusta ja tarkoituksena onkin kilpailla ja valmentautua sen kanssa kouluratsastuksen parissa. Tamma on nyt 3-vuotias ja sen selässä on käyty. Aloitammekin nyt sitten ratsun alkeen opettelut. Kasvattajan mukaan Yashica on nopea oppimaan, selväjärkinen sekä yhteistyökykyinen. Emmeköhän me näillä aineksilla kouli tästä nappisilmästä ruusukehain! Nyt tamma saa kuitenkin rauhassa kotiutua. Varsa oli helppo lastata ja se matkusti pitkän matkan ongelmitta.
|
ULKOASUN © Eveliina 2008 TEKSTIEN © Ipsu KOPIOIMINEN KIELLETTY!
Muistathan, että tämä on virtuaalihevonen! / This is a SIM-game stable horse!
|