Jiggly Jared lopetettiin 02.01.2012
Jiggly Jared lopetettiin orin huonontuneen tilan vuoksi eläinlääkärin toimesta. Ori ei sairastellut elämänsä aikana paljoakaan ja jalatkin sillä pysyivät kunnossa. Jaredilta löytyi ikää jo kunnioitettavat 28-vuotta. Se oli tehnyt menestyksekkään kilpauran elmänsa aikana keräten huimat määrät sijoituksia niin ERJ:n kuin KRJ:nkin alaisista kilpailuista. Jared palkittiin YLA2 -ja KRJ-III -palkinnoilla. Orilla on 5 jälkeläistä. Emme halunneet Jaredin joutuvan kärsimään, joten tämä oli paras ratkaisu.
Jiggly Jared
|
Luonne
Jarppi, rauhallinen oripoika vai? No ei taida olla! Tältä herralta löytyy pilkettä silmäkulmasta hyvinkin paljon. Ensisilmäyksellä ori saattaa vaikuttaa rauhalliselta ja kiltiltä, hyvinkin ruunamaiselta. Tämä johtuu vain siitä, että Jared on hieman arka vieraiden seurassa. Kun tuttavuudet on tehty, toteaa Jartsu normaalit toimet tylsiksi ja alkaa piristämään niitä erilasilla tempauksilla. Ratsastaessa Jared on melko haastava ja menevä tapaus. Orin mielestä on turha köpötellä maastossa rauhallisesti, tai keskittyä kouluradalla. Sinun täytyy todella tehdä töitä, mikäli haluat saada hyvät pisteet kouluradalta. Mikäli kemianne Jarpin kanssa kohtaavat, on se oiva ja taitava kouluratsu! Esteradalla mennään kovaa, mutta erikoisilla loikilla Jarppi jotenkin aina selvittää esteet. Tämä oripoika on hyvin mielenkiintoinen tapaus, joka vaatii tutustumista!
Jaredin kanssa tulee hyvin toimeen, jos oriin vain malttaa tutustua kunnolla. Vieraiden ihmisen kanssa se on arka, ja saattaa hädissään yrittää pelotella heitä. Ja vaikka kuinka hassua se onkin, tämä välillä hyvinkin remuava ori ei pidä nopeista ja äkkinäisistä liikkeistä ja säikähtää usein niitä. Mitä enemmän Jarpin ympärillä myös sählätään, sitä kärttyisemmäksi ori tulee. Tutun ja turvallisen ihmisen seurassa Jared on rauhallinen oripoika. Siinä on hyvin paljon ruunamaisia piirteitä, ja siksi se on monen pikkutytön suosikki. Jarppi nostaa melkein aina kuuliaisesti kavionsa ylös, kun putsaat niitä. Toisaalta, jos päivä on Jartsun mielestä ollut liian rauhallinen ja tylsä, saattaa se alkaa vetämään kävijöitä alas, kopauttaa sen kanssa sinua otsaan tai nojata päällesi täydellä painolla. Näin Jarppi tuo vähän vaihtelua elämään, ja harmaita hiuksia hoitajalleen. Jarpin karsinaan uskaltaa mennä oikeastaan kuka vaan, sillä hirveän uhkaavaa orin käytös ei koskaan ole. Erityisen perso makealle tämä herra ei ole, joten niillä se ei ole lahjottavissa. Sen sijaan mikäli haluat orin kaveriksi, pitkät rapsutus –ja harjaustuokiot auttavat asiaa varmasti! Päänharjaus saattaa tuottaa välillä hieman ongelmia, ori kun on kovin kiinnostunut kaikesta mitä ympärillä tapahtuu joten pää liikkuu toiselta puolelta toiselle ja välillä ylös ja alas. Kuolaimet ori nappaa yleensä suuhunsa vahingossa, jos se keskittyy kaikkeen muuhun. Jos se taas keskittyy vain siihen miten se onnistuu olemaan ilman kuolaimia, sinulle on tulossa hankala homma. Jarppi ei epäile lähteä pyörimään ympäri karsinaa sinua karkuun, tai nostamalla pään ylös tai viskelemällä sitä joka puolelle. Jartsuun on vain totuttava, niin kuolaimetkin menee aina helposti suuhun. Satulan laitto ei oikeastaan tuota minkäänlaisia ongelmia, ja taluttaessa ori kävelee kiltisti vierelläsi kuin koiran pentu. Herra ei hirveästi ole tammojen perään, mikäli olet tehnyt sille hyvin selväksi, että hallitset oria. Jos Jarppi saa sinusta yliotteen, se on melkein mahdoton käsitellä! Orin kanssa täytyy siis tulla toimeen ja oppia sen kaikki metkut, niin saat siitä itsellesi uskollisen ystävän.
Vauhtia tästä orista ei puutu! Tämä sporttinen ori on heti valppaana, jos se aistii ilmassa olevan pientäkin treenin tuntua, tai se tietää pääsevänsä liikkumaan. Jos ori päästetään vapaasti kentälle juoksemaan, se toden näköisesti komean pukkisarjan jälkeen hyppää kentällä mahdolliset esteet, tutustuttuaan niihin ensin. Niin tosiaan, vaikka herra tykkääkin loikkia ja pomppia, on se kuitenkin melko epävarma kisakaveri estekentillä. Kyllä Jarppi esteistä yli menee, sitä en sano! Jarppi vaatii vain itselleen varman ratsastajan, joka opettaa tälle säikylle ja välillä hieman höpsöllekin ponille ettei esteitä tarvitse pelätä. Vauhtia herralta ei varmasti puutu, stoppinappula vain on hieman herkässä. Jarppi ei niinkään ole tarkka siitä, kuinka hyvin ratsastaja pysyy mukana hypyissä, raukka vain välillä pelkää esteitä ja siksi niistä mennään joskus ohi. Herkkä tämä poni on kyllä! Kouluratsastuksessa sinun tulee pitää pohje melko paikallaan ja istunta suorassa, mikäli haluat että Jaredilla pysyy edes yksi jalka maassa. Jarppi opettaa sinulle heti, jos pohkeesi heittää liian taakse tai olet etukenossa. Tällöin tunnet satulassa Jarpin pienet pukit, jotka ei kyllä ole mitkään hurjat. Jarppi kulkee kouluratsastuksessa kyllä nätisti, kunhan sen kanssa jaksaa tehdä työtä alkuverryttelystä lähtien. Jos ponia ei saa ruotuun heti, menee koko tunti pilalle. Alkutunnista saattaa tuntua, ettei poni osaa mitään koulujuttuja. Kun se kuitenkin huomaa mikä laji on kyseessä, se alkaa keskittyä ja sen kouluponin taidot tulee esille! Jarppi on herkkä pohjeavuille, eikä sitä tarvitse kauhean kovaotteisesti pidättääkään. Ponilla on melko lennokkaat askeleet, ja taipuisuutta kyllä löytyy. Jarppi toimii oikein loistavasti kouluradalla, mutta työtä se vaatii. Maastossa ori sitten paineleekin ja hurjaa kyytiä. Maastoilu tarkoittaa Jarpille melkein aina samaa, kuin se, että se pääsisi vapaaksi. Toki jos menet ilman satulaa kävely lenkille, ymmärtää Jarppi suurimman osan ajasta kävellä. Välillä se tuottaa vaikeuksia ja tuloksena on hidas ravi. Säikky ori on myös, ja välillä mörköjä tulee joka suunnasta. Tuulisella ilmalla kannattaa maastoilu unohtaa, silloin kyyti voisi olla liian hurjaa. Pukittelu ei tämän ponin tapoihin kuulu, joten selkään voi huoletta laittaa vähän pienemmätkin mikäli joku säännöstelee vauhtia. Jarpilta löytyy siis kyllä kykyjä, oikean ratsastajan kanssa. Mikäli saat ponin toimimaan, voit olla varma, että huippuaika tulee ainakin.
Hieman epäluuloisen ja säikyn luonteensa ansiosta Jarpin kannattaa aina antaa tutustua rauhassa kisapaikkaan. Hevoskuljetusautoon Jared menee aina kiltisti, onhan hän kuuliainen mies. Jarppi tykkää kuitenkin matkustaa toisten hevosten kanssa, joten yritän aina saada orin mukaan matkustuskaverin. Heti alkuverryttelystä lähtien kannattaa saada poni kuuntelemaan, muuten voi koko kisat mennä pipariksi. Radalla Jarpin keskittyminen on kuitenkin yllättävän hyvää, vaikka välillä ori huseeraakin liikaa ja keskittyy täysin epäolennaisin asioihin. Kouluradalla menestyminen on taattu, mikäli olet saanut orin ennen kisaa ruotuun. Esteradalla vauhti saattaa toisinaan yltyä liian kovaksi, mutta turhaan huolehdit esteiden yli pääsemisestä. Jarppi jotenkin ihmeen kaupalla pääsee niistä aina yli, ja tyylihän on vapaa. Jarppi on mukava kisakaveri, mikäli muistat tehdä sen kanssa koko ajan töitä, ja annat sen rauhassa tutustua paikkaan ennen suoritusta.
Suku
i. Anthon
evm
| ii. Apollo
evm |
iii. tuntematon |
| iie. tuntematon |
ie. Meredith
evm |
iei. tuntematon
|
iee. tuntematon
|
e. Judith
evm |
ei. Asterix
evm |
eii. tuntematon
|
eie. tuntematon
|
ee. Bow Missy
evm |
eei. tuntematon
|
eee. tuntematon
|
Sukuselvitys tulee mahdollisimman pian !
Jälkeläiset
Sijoitukset
| ERJ x 43 |
KRJ x 38 |
12.05.2009, kutsu, 70cm, 3/50
08.05.2009, kutsu, 60cm, 5/60
16.04.2009, kutsu, 40cm, 1/34
10.04.2009, kutsu, 70cm, 5/50
01.04.2009, kutsu, 90cm, 2/40
01.04.2009, kutsu, 60cm, 5/30
27.03.2009, kutsu, 60cm, 7/50
21.03.2009, kutsu, 90cm, 3/60
19.03.2009, kutsu, 80cm, 8/100
18.03.2009, kutsu, 80cm, 3/79
17.03.2009, kutsu, 60cm, 4/64
14.02.2009, kutsu, 100cm, 7/50
24.01.2009, kutsu, 100cm, 1/38
16.01.2009, kutsu, 90cm, 7/50
11.01.2009, kutsu, 80cm, 1/50
10.01.2009, kutsu, 90cm, 5/50
01.01.2009, kutsu, 90cm, 2/60
26.12.2008, kutsu, 90cm, 4/42
29.12.2008, kutsu, 80cm, 3/50
26.12.2008, kutsu, 80cm, 7/56
25.12.2008, kutsu, 80cm, 2/56
24.12.2008, kutsu, 90cm, 2/50
24.12.2008, kutsu, 90cm, 6/36
24.12.2008, kutsu, 80cm, 4/56
23.12.2008, kutsu, 80cm, 1/56
23.12.2008, kutsu, 80cm, 6/50
22.12.2008, kutsu, 80cm, 4/27
21.12.2008, kutsu, 80cm, 2/56
21.12.2008, kutsu, 90cm, 5/50
21.12.2008, kutsu, 90cm, 4/50
20.12.2008, kutsu, 80cm, 3/42
19.12.2008, kutsu, 90cm, 1/50
16.12.2008, kutsu, 90cm, 5/50
16.12.2008, kutsu, 70cm, 1/184
12.12.2008, kutsu, 80-90cm, 4/74
11.12.2008, kutsu, 90cm, 3/20
05.12.2008, kutsu, 90cm, 2/25
03.12.2008, kutsu, 50-60cm, 1/50
02.12.2008, kutsu, 70cm, 1/40
30.11.2008, kutsu, 60cm, 4/203
30.11.2008, kutsu, 90-100cm, 4/38
28.11.2008, kutsu, 80cm, 2/30
22.11.2008, kutsu, 70cm, 4/50
|
02.07.2009, kutsu, HeC, 1/40
16.05.2009, kutsu, HeB, 4/100, 78.825%
29.04.2009, kutsu, HeB, 7/80, 84.021%
28.04.2009, kutsu, HeB, 6/80, 84.636%
23.02.2009, kutsu, HeB, 6/40
23.02.2009, kutsu, HeB, 7/98
22.02.2009, kutsu, HeB, 1/83
20.02.2009, kutsu, HeC, 2/86
18.02.2009, kutsu, HeC, 2/70
17.02.2009, kutsu, HeC, 7/86, 89.59%
14.02.2009, kutsu, HeB, 4/60
05.02.2009, kutsu, HeB, 3/100, 89.176%
03.02.2009, kutsu, HeC, 5/100, 86.27%
25.01.2009, kutsu, HeB, 5/50
13.01.2009, kutsu, HeB, 7/60
12.01.2009, kutsu, HeC, 2/57
25.12.2008, kutsu, HeC, 2/50
23.12.2008, kutsu, HeC, 4/67
22.12.2008, kutsu, HeB, 4/50
21.12.2008, kutsu, HeC, 2/50
21.12.2008, kutsu, HeB, 5/50, 64.139%
20.12.2008, kutsu, HeB, 4/50
19.12.2008, kutsu, HeB, 7/50
19.12.2008, kutsu, HeC, 5/30
17.12.2008, kutsu, HeB, 8/80
15.12.2008, kutsu, HeB, 7/50, 87.893%
14.12.2008, kutsu, HeB, 2/30
14.12.2008, kutsu, HeB, 5/146
14.12.2008, kutsu, HeC, 5/50, 86.441%
13.12.2008, kutsu, KN Special, 1/40
13.12.2008, kutsu, HeB, 1/40
07.12.2008, kutsu, HeA, 1/40
07.12.2008, kutsu, HeC, 2/35
06.12.2008, kutsu, HeC, 4/35
06.12.2008, kutsu, HeB, 1/55
04.12.2008, kutsu, HeC, 1/16
04.12.2008, kutsu, HeB, 7/50, 85.529%
27.11.2008, kutsu, HeB, 1/50
|
Näyttelytulokset ja muut saavutukset:
22.04.2009, Greenwich, 12/12, JS, päätuomari: Maria A.
15.02.2009, Greenwich, 11/12, JS, päätuomari: Anette N.
02.01.2009, Greenwich, 7/12, KUMA, JS, päätuomari: Maria A.
07.12.2008, KK Aurora, 10/15, JS, päätuomari: Anette N.
Jiggly Jared palkittiin 22.06.2009 YLA2 -palkinnolla. (26 + 34 + 24 + 35 = 119p. ~ YLA2)
Jiggly Jared palkittiin 27.08.2009 KRJ-III -palkinnolla. (40 + 20 + 0 + 12 + 7,5p = 79p. ~ KRJ-III)
Kuulumiset & Valmennukset
05.12.08, Menestystä kisaradoilta!
Olemme kisanneet Jaredin kanssa nyt noin kuukauden päivät, ja kivasti on tullut jo sijoituksia! Ori on menestynyt hienosti niin este -kuin koulukisoissakin. Yhteensä sijoituksia on nyt 13 kappaletta. Jarppi nauttii kisaamisesta, mutta eiköhän se kohta jo pienoiselle kisatauolle pääse. Yhden varsankin Jarppi on jo saanut tallin tamman Jadellen kanssa, varsa vaikuttaa oikein lupaavalta. Suunitteilla on myös melko pian toinen varsa, katsotaan miten Jared kelpaa jalostukseen. Pian alamme käymään valmennuksissa ja katsotaan miten pärjäämme näyttelyissä. Tosiaan, muutamiin näyttelyihin ollaan jo osallistuttu, peukut pystyyn!
|
ULKOASUN © Eveliina 2008 TEKSTIEN © Ipsu KOPIOIMINEN KIELLETTY!
Muistathan, että tämä on virtuaalihevonen! / This is a SIM-game stable horse!
|