|
Luonne
Yleisesti Makke on varsin eloisa ja pirteä tapaus, eikä pieni sähläys ketään vahingoita. Vaikka välillä sähläys menee yli hermojen, on ori kuitenkin varsin tottelevainen. Voisi luulla että Makke on koiranpentu, joka vain kaipaa huomiota ja onhan herra myös hyvin suloinen. Herralle on myös opetettu koiran tapoja ja yllättävän hyvin se ne osaa. “Istu” on paras sana ikinä, varsinkin jos ratsastaja on selässä. Onneksi kilpailupaikoilla se ei sitä tee vaikka käskisikin, koiranpennuillakin on aivot.
Hoitaessa sitten pysytään paikoillaan kiltisti kuin vanha muuli. Makke saattaa lepuuttaa jalkaansa ja torkahtaa harjatessa hyvin mahdollisesti. Miksi hänen muka pitäisi liikkua, kun on palvelijoita sukimassa turkin puhtaaksi. Karsinan ovenkin voi jättää auki, eikä ori lähde minnekään, vaikka pommi räjähtäisi vieressä. Kaviot Makke nostaa helposti ja kevyesti, eikä paina hoitajaan päin. Varusteiden laitossa maha pullistuu kaksinkertaiseksi, joten satulan kanssa pitää olla nopea tai lähinnä ovela. Suitset menevät helposti päähän ja kuolaimet herra ottaa helposti suuhun. Satulaan noustessa Makke lähtee usein ennen ratsastajaa, joten ohjat kireällä, ellei halua tipahtaa maahan ja saada takapuoleen mustelmia. Pienestä ärähdyksestä herra tottelee ja ymmärtää koska leikki on mennyt liian pitkälle.
Ratsuna Makke on kuuliainen ja tottelevainen, vaikka alussa ollaan hieman kankeita. Paras ratsastaja on tuttu henkilö, koska herra aristaa hieman uusia ihmisiä, eikä luota niihin. Siksi ori testaa ratsastajaansa usein pienillä pukeilla tai ryöstämällä pienen matkan. Tuntemattomatkin ratsastajat kuitenkin ovat pian tuttuja ja ratsastus sujuu hyvin. Alussa ori on kuitenkin usein kankea ja siksi lämmittely on hyvin tärkeää. Volttien teko on tärkeintä, koska kaulastaan Makke on kaikista kankein. Vartin lämmittelyn tuloksena on jo hieno ori lennokkaine askelineen. Kaulakin kaartuu nätisti muotoon, vaikka se sieltä välillä nouseekin ylös. Korvat pitäisi olla ratsastajaan päin tai sivulla, mutta tämä herra pitää ne usein visusti edessäpäin, kilpailutilanteissa tosin ei ole ääniä, jolloin korvat voi helposti kääntää minne kuuluvatkin.
Kilpailuissa ori on alussa aina hieman jännittynyt, jotka huomaa myös herran liikkeestä. Verryttelyalueella jännitys häipyy hieman, mutta ei kokonaan koskaan. Kouluradalla Makken askeleet ovat ajoittain rennot, mutta usein liian jännittyneet, joka häiritsee tietenkin. Ori on kuuliainen ja yhteistyöhaluinen, mutta joskus turhan herkkä painoavulle, jolloin kiemurat saattavat suurentua liikaa tai askel hieman seota. Pohjeavuille ori ei onneksi ole herkkä, mutta huomioi ne tottelevaisesti. Esteradoilla pirteyttä löytyy, mutta onneksi suusta löytyy tuntoa, vaikka Makkella ei ole tapana ryöstää esteradalla. Hyppytekniikkaa voisi parantaa, mutta puomit ovat pysyneet hyvin paikoillaan tähänkin mennessä, mitä nyt välillä takajalat vetävät niitä mukanaan. Ori ei ole koskaan kieltänyt esteellä, vaan jos hyppy jää vajaaksi niin se hyppää silti, jolloin tietenkin koko este romahtaa. Kuitenkin laskeutuminen on pehmeä ja vauhti nousee nollasta sataan nopeasti.
© Vibaja
Suku
i. Skymaster
nf, trt, sk. 137cm |
ii. King Kasimir evm
nf, rt, sk. 141cm |
iii. Old's Leonardo evm
|
iie. Elizabeth III evm
|
ie. Novelle SWE evm
nf, trt, sk. 135cm |
iei. Night Raven evm
|
iee. Gazelle evm
|
e. Timmans Malin
nf, rt, sk. 147cm |
ei. Timmans Charlie evm
nf, rt, sk. 146cm |
eii. Ronald SWE evm
|
eie. My Mariel SWE evm
|
ee. Lyckan's Elisabeth evm
nf, trn, sk. 143cm |
eei. Valentin SWE evm
|
eee. Ingegerd SWE evm
|
Makken isä Skymaster on komea ja melkko vankka rakenteinen ori. Luonteeltaan Skye on hieman arka vielä, mutta sekin pieni arkuus varmaan häviää ajan myötä. Ori on hyvin nopea oppimaan ja nauttiikin uusien asioiden tekemisestä. Skye kuitenkin tylsistyy nopeasti, joten sille pitää aina keksiä uutta virikettä elämään. Hätäinen se on myös välillä, jolloin jalat menevät ihan solmuun. Esteillä ori kuitenkaan ei tylsisty, vaan mielenkiintoa löytyy reilusti, kuten myös taitoa. Kilpailuissa on kierretty ja sijoituksiakin on tullut useita. Koulupuolella on sijoituksia enemmän, ainakin toistaiseksi. Pari voittoakin on tullut ja ori kilpailee helppo B tasolla. Esteillä sen sijaan 110cm luokat menevät helposti herralla. Jälkeläisiä on kolme, joista kaikki ovat jonkin verran kilpailleet ja sijoittuneet.
Makken emä Timmans Malin on rakenteeltaan hyvin kaunis ja myös hieman vankka rakenteinen. Mallu on hyvin kestävä ja sitkeä tapaus, mutta kuitenkin hyvin rauhallinen, joka ei satuttaisi ketään tahallaan. Tamma on hieman laiska, joten raippa on hyvä apuväline. Herkkyyttä kyllä löytyy jonkin verran, joten ei kauaa tarvitse kehottaa tammaa liikkumaan. Esteillä Mallu on tarkkaavainen ja innostunut, mutta mitäpä hevosta esteet eivät saa energiseksi. Sen hyppytekniikka on myös erinomainen, vaikka välillä askeleet menevätkin sekaisin. Koulupuolella tamma on kilpaillut todella monta kertaa ja sijoittunut hyvin useasti, jopa aina helppo A tasolla. Esteilläkin on kierrelty jopa metrin luokissa. Näyttelyissäkin on kertaalleen käyty ja kyllä se tamma kaunis on. Jälkeläisiä on kaksi, joista molemmat ovat sijoittuneet kilpailuissa jonkin verran.
© Vibaja
Jälkeläiset
Sijoitukset
| KRJ x 42 |
ERJ x 73 |
02.05.2009 KRJ, Vihkala, Helppo B, 6/35
29.06.2009 KRJ, O'Polo Warmbloods, HeB, 2/40
16.10.2010 KRJ, Mitar Warmbloods, HeB, 5/50
18.10.2010 KRJ, Runojoki, Helppo A, 2/40
18.10.2010 KRJ, Virtuaalitalli Dei, HeB, 3/50
16.02.2011 KRJ, Mitar Warmbloods, HeA, 5/50
17.02.2011 KRJ, Mitar Warmbloods, HeA, 7/50
02.03.2011 KRJ, Crawford, Helppo A, 5/54
05.03.2011 KRJ, Acantha Farm, HeA, 10/100
15.03.2011 KRJ, Fiktio, Helppo A, 6/50 75.487%
16.04.2011 KRJ, Viehättävä, Helppo A, 1/50
16.04.2011 KRJ, Viehättävä, Helppo A, 5/50
19.04.2011 KRJ, Viehättävä, Helppo A, 7/50
19.04.2011 KRJ, Viehättävä, Helppo A, 3/50
20.04.2011 KRJ, Viehättävä, Helppo A, 6/50
21.04.2011 KRJ, Viehättävä, Helppo A, 1/50
20.05.2011 KRJ, Katvusto, Helppo A, 5/30
21.05.2011 KRJ, Katvusto, Helppo A, 2/30
21.05.2011 KRJ, Fiktio, Helppo A, 3/50 86.043%
21.05.2011 KRJ, Duren, Helppo A, 3/30
23.05.2011 KRJ, Duren, Helppo A, 5/30
25.05.2011 KRJ, Fiktio, Helppo A, 6/50 82.103%
27.05.2011 KRJ, Katvusto, Helppo A, 6/40
27.05.2011 KRJ, Viehättävä, Helppo A, 1/50
29.05.2011 KRJ, Wuorela, Helppo A, 4/50
30.05.2011 KRJ, KK Feiron, Helppo A, 2/30
31.05.2011 KRJ, Katvusto, Helppo A, 3/40
05.06.2011 KRJ, Fiktio, Helppo A, 1/50 65.442%
07.06.2011 KRJ, Pjortoi, Helppo A, 3/40
14.06.2011 KRJ, Fiktio, Helppo A, 3/50 82.671%
15.06.2011 KRJ, Pjortoi, Helppo A, 4/40
19.06.2011 KRJ, Door Away, Helppo A, 6/50
19.06.2011 KRJ, VV, HeA, 3/30
21.06.2011 KRJ, Karon Kisat, Helppo A, 6/40
22.06.2011 KRJ, Dark Side Trakehners, He A, 3/30
22.06.2011 KRJ, VVt, HeA, 5/30
23.06.2011 KRJ, Duren, Helppo A, 2/30
24.06.2011 KRJ, Door Away, Helppo A, 3/50
26.06.2011 KRJ, Kisakesus CK, Helppo A, 2/30
27.06.2011 KRJ, Cannabian Warmbloods, HeA, 2/40
28.06.2011 KRJ, Cannabian Warmbloods, HeA, 2/40
29.06.2011 KRJ, Cannabian Warmbloods, HeA, 6/40
00.00.2011 KRJ, Paikka, Helppo A, /0
|
03.05.2009 ERJ, Vihkala, 100cm, 2/35
27.11.2009 ERJ, Hafrena, 60cm, 7/60
28.11.2009 ERJ, Hafrena, 60cm, 4/60
28.11.2009 ERJ, Hafrena, 70cm, 3/60
01.12.2009 ERJ, Uniksam, 50cm, 2/16
07.12.2009 ERJ, Hafrena, 70cm, 2/60
25.11.2010 ERJ, Rotvalli, 50cm, 7/50
08.12.2010 ERJ, Kõrge Hobused, 90cm, 1/30
13.03.2011 ERJ, Viehättävä, 100cm, 6/50
27.05.2011 ERJ, VV, 100cm, 5/30
28.05.2011 ERJ, Toivoton, 90cm, 3/30
29.05.2011 ERJ, Toivoton, 90cm, 5/30
29.05.2011 ERJ, VV, 100cm, 2/30
15.05.2011 ERJ, KK Faconner, 80cm, 7/66
16.05.2011 ERJ, KK Faconner, 80cm, 7/66
26.05.2011 ERJ, Juksula, 80cm, 7/60
05.07.2011 ERJ, Vanilla Sojourn, 100cm, 1/30
06.07.2011 ERJ, Vanilla Sojourn, 100cm, 1/30
15.07.2011 ERJ, Dark Side Trakehners, 100cm, 2/30
16.07.2011 ERJ, Cheval Delamer, 100cm, 3/50
17.07.2011 ERJ, Cheval Delamer, 90cm, 1/50
21.07.2011 ERJ, Cecam Shetlands, 60cm, 1/40
21.07.2011 ERJ, Cecam Shetlands, 60cm, 5/40
26.07.2011 ERJ, Mabel 'n the tommyknockers, 100cm, 4/40
28.07.2011 ERJ, Mabel 'n the tommyknockers, 100cm, 1/40
29.07.2011 ERJ, Mabel 'n the tommyknockers, 100cm, 1/40
31.07.2011 ERJ, Spring Valley, 100cm, 1/40
02.08.2011 ERJ, Rajamäen Ratsutila, 100cm, 3/50
03.08.2011 ERJ, Rajamäen Ratsutila, 100cm, 6/50
15.08.2011 ERJ, Riiviöt, 100cm, 2/30
17.08.2011 ERJ, Riiviöt, 100cm, 4/30
20.08.2011 ERJ, Riiviöt, 100cm, 3/30
12.09.2011 ERJ, Bairdon, 100cm, 2/30
19.09.2011 ERJ, Dark Side Trakehners, 100cm, 1/30
24.09.2011 ERJ, Dark Side Trakehners, 100cm, 4/30
28.12.2011 ERJ, Krofnock Ranch, 100cm, 2/40
30.12.2011 ERJ, Linnaraunio, 100cm, 6/40
30.12.2011 ERJ, Krofnock Ranch, 100cm, 6/40
30.12.2011 ERJ-CUP, Kutsu, 100cm, 11/110
30.12.2011 ERJ, Malkamäki, 100cm, 6/40
23.01.2012 ERJ, Stecker, 100cm, 3/30
23.01.2012 ERJ, Hywarrd Stud, 70cm, 3/25
25.01.2012 ERJ, Hywarrd Stud, 70cm, 4/27
26.01.2012 ERJ, Hywarrd Stud, 70cm, 4/25
28.01.2012 ERJ, Katvusto, 100cm, 5/50
28.01.2012 ERJ, Ristikko, 100cm, 1/40
29.01.2012 ERJ, Katvusto, 100cm, 7/50
30.01.2012 ERJ, Katvusto, 100cm, 6/50
30.01.2012 ERJ, Ristikko, 100cm, 2/40
30.01.2012 ERJ, Moondance, 100cm, 3/50
30.01.2012 ERJ, Rhonwen, 100cm, 4/40
31.01.2012 ERJ, Katvusto, 100cm, 4/50
31.01.2012 ERJ-CUP, Kutsu, 100cm, 6/162
01.02.2012 ERJ, Lumivuo, 100cm, 3/50
02.02.2012 ERJ, 6 sins, 100cm, 1/50
03.02.2012 ERJ, Hiprakka, 100cm, 3/50
03.02.2012 ERJ, Rotvalli, 100cm, 2/40
04.02.2012 ERJ, Rotvalli, 100cm, 1/40
06.02.2012 ERJ, Koston Suomenhevoset, 80cm, 4/50
06.02.2012 ERJ, Koston Suomenhevoset, 100cm, 5/50
06.02.2012 ERJ, Rhonwen, 100cm, 3/40
06.02.2012 ERJ, Vitry, 100cm, 5/85
07.02.2012 ERJ, Koston Suomenhevoset, 80cm, 4/50
07.02.2012 ERJ, Silence, 100cm, 1/30
08.02.2012 ERJ, Vitry, 100cm, 7/82
09.02.2012 ERJ, Silence, 100cm, 5/30
14.02.2012 ERJ, Malkamäki, 90 cm, 7/50
15.02.2012 ERJ, Viiwyn, 100cm, 2/50
15.02.2012 ERJ, Kissankäpälänkylä, 100cm, 2/60
16.02.2012 ERJ, Hiprakka, 90 cm, 1/100
18.02.2012 ERJ, Malkamäki, 90 cm, 3/50
18.02.2012 ERJ, Hiprakka, 90 cm, 7/100
18.02.2012 ERJ, Moondance, 100cm, 2/50
|
Näyttelyt & palkinnot
30.01.2012 - NJ Näyttely - Riot Ponies - newforestorit - LKV1, BIS1, MVA-SERT - päätuomari: Elisa A.
22.12.2011 - NJ Näyttely - Krumelur Ponies - newforestorit - ? - päätuomari: ?
30.06.2011 - NJ Näyttely - Svärjade - newforestit - LKV1, BIS5, MVA-SERT, JS - päätuomari: Anette N.
30.05.2011 - NJ Näyttely - Elisenda - poniorit - LKV3, irtoSERT, JS - päätuomari: Anette N.
26.04.2010 - NJ Näyttely - Näätämö - newforestinponiorit - LKV1, irtoSERT, JS - päätuomari: Alina J
Backens Master oli mukana elokuun ponioriiden kantakirjatilaisuudessa 25.08.2011 !
15 + 18 + 17 + 17 = 67 p > KTK-III
Hyvät tyypit, vahva etuosa, tiivis runko, lyhyt jyrkkä lautanen, melko hyväasentoiset jalat. epäsopusuhtainen kokonaisuus.
Backens Masterille anottiin VIR MVA Ch -arvonimeä 11.02.2012! // Arvonimi myönnettiin 06.03.2012!
|